Käykö teillekin
niin, että ei ikinä tee mieli siivota paitsi silloin, kun pitäisi tehdä
jotain vieläkin tylsempää? Kuten lukea laskentatoimen kokeeseen. Olen
lykännyt siivousta jo kolme viikkoa, mutta taas kerran kun
laskentatoimen koe alkaa lähestyä niin siivousvimma iski. Käytin hyvät
pari tuntia organisoimalla vaatekaappini, tai ainakin yhden niistä.
Samalla tajusin lukeutuvani niihin ihmisiin, joista ei vaatekomeron
sisällön perusteella pysty päättelemään yhtään mitään paitsi ehkä sen,
että tarvitsen lisää hyllytilaa. Ensikurkkaukselta näyttää siltä kuin
punkkari, varhaisteini, hipsteri ja Martta 50v olisi muuttanut saman
katon alle. Ei toisaalta ihme, tyylini on aikamoinen sillisalaatti ilman
minkäänlaista selkeää punaista lankaa. Mutta tiedättekö sen tunteen kun
yhtenä päivänä haluaa laittaa päälle sen super mukavan kauhtuneen
villapaidan, toisena söpön rusettimekon ja kolmantena tekee mieli
synkistellä koko-mustissa? Mulle ainakin käy juuri näin. Kaipaan
yleensäkin paljon vaihtelua ja kyllästymisrajani tulee nopeasti vastaan.
Olen erittäin utelias ja kokeilun haluinen muodin ja pukeutumisen suhteen. Jos voin valita, otan mieluummin sen erikoisen, hyvän mauan rajalla tasapainottelevan asun kuin pelaan varman päälle. Aiemmin olin tosin epävarmempi kuin nyt. Varsinkin nuorempana kärsin pukeutumis-kompleksista ja koin tarvetta löytää sen paljon mainostetun "oman tyylin". Koulumaailmassa ja muodista kiinnostuneena tuntui, että olen jotenkin vajaa ilman "mun tyyliä", ja sen takia monen vuoden ajan koitin etsiä sitä, tosin aika tuloksetta. Vaatekaappi meni uusiksi useaan otteeseen, kun kahlasin läpi kaiken mahdollisen gootista prinsessa-röyhelöihin ja totesin ettei mikään yksittäinen ollut täysin se mun juttu. Joka tapauksessa jokaisessa oli elementtejä joista pidin ja jokainen omalla tavallaan miellytti silmääni. Jossain vaiheessa sitten heitin hanskat tiskiin ja hyväksyin ettei se "oma tyyli"ole mun juttu. Ja miksi toisaaltaalta pitäisi? Aivan kuin sitä täytyisi rajata, että nyt sitten pukeudun farkkuun tai jakkupukuun seuraavat kymmenen vuotta ja mitään muita vaatteita ei saa edes vilkaista. Ihan kuin vaatteet mitä käytän määrittelisi kuka minä olen. Vaikka eikö sen pitäisi mennä niin, että MINÄ se olen joka ne vaatteet määrittelee eikä toisin päin? Minä tuon oman persoonallisuuden vaatteisiin eikä vaatteet minuun.
En ymmärrä sitä, että vaikka jostain jutusta yhtenä hetkenä tykkääkin niin miksei myöhemmin muka saisi muuttaa mieltään ja kokeilla jotain muuta. Omasta mielestäni muodin ei pitäisi olla vakavaa. Itse tykkään leikitellä erilaisilla tyyleillä ja yleensä se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä kopistelen kouluun 10-sentin koroissa ja vaaleanpunaisessa neuleessa, ja toisena vedän päälle maiharit ja rennoimmat poikavaatteet mitä kaapista (ja poikaystävän kaapista) löytyy. Jollekulle "tyylini" saattaa näyttää vähintäänkin persoonallisuushäiriösta kärsivältä, mutta entäs sitten? Tärkeintähän on, että itse viihdyn vaatteissani. Minulle muoti tarkoittaa uuden kokeilua, ahaa-hetkiä ja sitä, ettei anna tietyn tyylin rajata omaa vapautta vain yhdenlaisiin vaatteisiin. Minusta muodin kanssa saa ja pitää kokeilla. Olen todella utelias ja ennemmin hiukan venytän sitä omaa mukavuusrajaa kuin päädyn tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon. Usein jopa valitsen vaatteita, jotka eivät heti ensisilmäyksellä näytä välttämättä ihan omilta, mutta jotka myöhemmin stailaan omaa silmää miellyttäviksi.
Olen silti sitä mieltä, että on hienoa jos tietää tarkasti mistä pitää, ei muuta kuin go for it. Itse en kuitenkaan lukeudu tähän joukkoon, jolta se "oma tyyli" löytyy. Heitän päälle juuri ne vaatteet jotka aamulla huvittaa ja sopivat kulloinseenkin mielialaani. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että saatan käyttää samalla viikolla bleiseriä, tennareita ja minihametta. Olen kuitenkin päättänyt olla ottamatta stressiä siitä, etten edelleenkään vuosien kokeilujen jälkeen ole varma mikä näistä on just se “mun juttu”. Ehkä hyvä näin, ainakin on aina kaapissa varaa mistä valita!
Hyvää viikon alkua! :)
Olen erittäin utelias ja kokeilun haluinen muodin ja pukeutumisen suhteen. Jos voin valita, otan mieluummin sen erikoisen, hyvän mauan rajalla tasapainottelevan asun kuin pelaan varman päälle. Aiemmin olin tosin epävarmempi kuin nyt. Varsinkin nuorempana kärsin pukeutumis-kompleksista ja koin tarvetta löytää sen paljon mainostetun "oman tyylin". Koulumaailmassa ja muodista kiinnostuneena tuntui, että olen jotenkin vajaa ilman "mun tyyliä", ja sen takia monen vuoden ajan koitin etsiä sitä, tosin aika tuloksetta. Vaatekaappi meni uusiksi useaan otteeseen, kun kahlasin läpi kaiken mahdollisen gootista prinsessa-röyhelöihin ja totesin ettei mikään yksittäinen ollut täysin se mun juttu. Joka tapauksessa jokaisessa oli elementtejä joista pidin ja jokainen omalla tavallaan miellytti silmääni. Jossain vaiheessa sitten heitin hanskat tiskiin ja hyväksyin ettei se "oma tyyli"ole mun juttu. Ja miksi toisaaltaalta pitäisi? Aivan kuin sitä täytyisi rajata, että nyt sitten pukeudun farkkuun tai jakkupukuun seuraavat kymmenen vuotta ja mitään muita vaatteita ei saa edes vilkaista. Ihan kuin vaatteet mitä käytän määrittelisi kuka minä olen. Vaikka eikö sen pitäisi mennä niin, että MINÄ se olen joka ne vaatteet määrittelee eikä toisin päin? Minä tuon oman persoonallisuuden vaatteisiin eikä vaatteet minuun.
En ymmärrä sitä, että vaikka jostain jutusta yhtenä hetkenä tykkääkin niin miksei myöhemmin muka saisi muuttaa mieltään ja kokeilla jotain muuta. Omasta mielestäni muodin ei pitäisi olla vakavaa. Itse tykkään leikitellä erilaisilla tyyleillä ja yleensä se tarkoittaa sitä, että yhtenä päivänä kopistelen kouluun 10-sentin koroissa ja vaaleanpunaisessa neuleessa, ja toisena vedän päälle maiharit ja rennoimmat poikavaatteet mitä kaapista (ja poikaystävän kaapista) löytyy. Jollekulle "tyylini" saattaa näyttää vähintäänkin persoonallisuushäiriösta kärsivältä, mutta entäs sitten? Tärkeintähän on, että itse viihdyn vaatteissani. Minulle muoti tarkoittaa uuden kokeilua, ahaa-hetkiä ja sitä, ettei anna tietyn tyylin rajata omaa vapautta vain yhdenlaisiin vaatteisiin. Minusta muodin kanssa saa ja pitää kokeilla. Olen todella utelias ja ennemmin hiukan venytän sitä omaa mukavuusrajaa kuin päädyn tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon. Usein jopa valitsen vaatteita, jotka eivät heti ensisilmäyksellä näytä välttämättä ihan omilta, mutta jotka myöhemmin stailaan omaa silmää miellyttäviksi.
Olen silti sitä mieltä, että on hienoa jos tietää tarkasti mistä pitää, ei muuta kuin go for it. Itse en kuitenkaan lukeudu tähän joukkoon, jolta se "oma tyyli" löytyy. Heitän päälle juuri ne vaatteet jotka aamulla huvittaa ja sopivat kulloinseenkin mielialaani. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että saatan käyttää samalla viikolla bleiseriä, tennareita ja minihametta. Olen kuitenkin päättänyt olla ottamatta stressiä siitä, etten edelleenkään vuosien kokeilujen jälkeen ole varma mikä näistä on just se “mun juttu”. Ehkä hyvä näin, ainakin on aina kaapissa varaa mistä valita!
Hyvää viikon alkua! :)
No comments:
Post a Comment