Happy Thanksgiving

Olen huomannut, että yksi olennainen ero amerikkalaisten ja suomalaisten juhlapyhien välillä on se, että täällä keskitytään pääasiassa syömiseen, Suomessa juomiseen. Jenkeille Kiitospäivä on kuin vappu suomalaiselle opiskelijalle: ruokaa suunnitellaan ja hamstrataan yhtä maailmanloppumeiningillä kuin viinaa vappu-pippaloihin. Kummassakin kyse on silti loppujen lopuksi samasta asiasta – otetaan liikaa, liian lyhyessä ajassa ja tehdään viikon päästä unohtuvat ”ei koskaan enää” -lupaukset seuraavan päivän morkkiksessa.

Juhlistin elämäni toista Kiitospäivää loisimalla Brianin perheen ja sukulaisten luokse Long Islandille. Sanomatta varmaan selvää, ruokaa oli PALJON. Ensimmäisestä kerrasta viisastuneena jätin kuitenkin hillittömän ylensyönnin muille ja keskityin vain maistelemaan pienet määrät vähän kaikkea. Tämä strategia kannatti, selvisin ilman suurempaa ähkyä aina alkusalaatista kurpitsapiirakkaan.

Kaikki onnistuneen kiitospäivän merkit täyttyivät – mässäiltiin niin antaumuksella, ettei tee varmasti pariin viikkoon mieli mainitakaan sanoja “kalkkuna” tai “kurpitsapiirakka”, katsottiin Kiitospäivän paraatin B-luokan laulu- ja tanssiesityksiä, joiden kohdalla tavallisesti kääntäisi kanavaa, ja kotimatkalla juututtiin normi paluuruuhkaan pariksi tunniksi. Kaiken lisäksi ruokaa jäi yli niin valtava määrä, että mekin kiikutettiin sitä neljä muovikassillista kotiin. Maistuuko kalkkuna? Meille saa tulla syömään.

Hyvää viikonloppua!