Pimeitä aikoja

Meillä on tänään ja eilen puskettu eteenpäin pelkän kynttilän ja taskulampun voimalla, kun toissapäivänä vieraillut sähköasentaja päätti liittää meidät sen 500 000 muun New Yorkilaisen kettuuntuneeseen joukkoon, joilla lumimyrskyn ansiosta ei ole sähköjä tai lämmitystä. Oujea! Olemme kuulemma uhka naapurustolle, koska lauantai-iltana kaatunut puu oli horjahtaessaan ottanut hiukan liikaa tukea sähköpylväästa, ja edelleen maassa loikoilevat sähkölangat ovat ilmeisessä vaarassa sytyttää tulipalon. Sähköasentaja-setää tosiaan huolestutti naapureiden puolesta, koska meidän pihalta lähtevä tulipalo saattaisi levitä heidänkin tonteilleen. Siis kaikki ok jos se pysyis vaan meidän tontillako..? Jenkkilogiikka??

Nyt on kuitenkin ollut oiva tilaisuus havainnoida paikallisten rakennusten mahtavaa arkkitehtuuria. Taisivat rakentaa kesä aikaan nämä talot, sillä lämpötiiviydestä ei ole tieoakaan. (Jaa mikä vetoisuus, ilmastointihan se.) Siis herrajumala, täällä on KYLMÄ. Viimeyönä taputin itseäni selkään siitä, että olin änkenyt ne ihanan lämpimät villasukat matkalaukkuun mukaan. Tänään toivoin että olisin raivannut tilaa tumpuillekin. Sähkömies hoi, mikä siellä oikein maksaa?? Meikä jäätyy ihan just!

Vaikka pieni hypotermian poikanen kurkkiikin nurkan takana, niin olen silti nauttinut täysillä meille epänormaalista hiljaisuudesta. Pakkohan tästä on ottaa kaikki ilo irti, kun kerrankin ilta jolloin Brian tai minä ei kumpikaan kökötetä ruudun edessä You Tubessa, FB:ssa tai Skypessä. Ainoana poikkeuksena siis tää blogi, johon mulla on kuulemma free pass sen aikaa kun läppärissä akkua riittää. Muuten suunnitelmissa onkin käpertyä peiton alle ja vain fiilistellä alelaarista pelastettuja tuoksukynttilöitä, syksyn hämäryyttä ja niitä mahtavia villasukkia!

Ihanaista torstaita!